Automaatio- ja systeemitekniikka

Älykästä tekniikkaa

automaatio

Automaatio tarkoittaa laitteiden, koneiden ja prosessien ohjaamista automaattisesti ilman ihmisen välitöntä vaikutusta. Automaatiolla ei tehdä ihmisiä työttömiksi – vaan maailmaa paremmaksi paikaksi elää.

Tekniikan kehittyessä älykäs automaatio on koko ajan tärkeämpää, koska kehittyneellä automaatio- ja systeemitekniikalla säästetään ympäristöä ja energiaa. Automaatio- ja systeemitekniikassa erilaisten järjestelmien käyttäytymistä kuvataan matemaattisin mallein, joiden perusteella ohjaukset suunnitellaan ja toimintaa simuloidaan. Keskeistä koulutuksen vahvassa systeeminäkökulmassakin on tietoisuus siitä, että järjestelmien toiminnasta vastaa aina ihminen.


Robotteja ja innovaatioita

Monelle tulee automaatiosta ja systeemeistä ensimmäisenä mieleen robotit, ja niiden parissa pääseekin opinnoissa puuhaamaan. Automaatio- ja systeemitekniikan opinnot kattavat kuitenkin myös paljon muuta esimerkiksi koneista, tuotantojärjestelmistä ja -prosesseista  tietotekniikkaan asti. Automaatio- ja systeemitekniikka paneutuu matemaattiseen ongelmanratkaisuun. Tutkinto-ohjelman toisessa pääaineessa, viestintätekniikassa, perehdytään erityisesti informaatiovirtojen ohjaukseen. Tutkinto-ohjelman yhtenä ydinajatuksena onkin yhdistää automaation ja viestintätekniikan koulutusta siten, että luodaan pohjaa uusille teknologisille innovaatioille esimerkiksi automaation käyttöliittymiä tai teollisuuden viestintäjärjestelmiä kehitettäessä.

"Automaatiolla laitteet saadaan toimimaan, oli kyseessä sitten traktori tai älyrobotti."

Kurssit ovat vaihtelevia ja jokainen pääsee kokoamaan tutkinto-ohjelman opinnoista juuri itselleen sopivan systeemi-insinöörin osaamisen ja ammatin. Opinnoissa perehdytään tietotekniikkaan ja muihin automaation suunnittelussa käytettäviin tekniikoihin ja menetelmiin, kuten elektroniikkaan ja mikrosysteemitekniikkaan, säätötekniikkaan sekä mittaus- ja aistintekniikkaan. Tiedonkäsittely ja käyttöliittymien suunnittelu tarjoavat haasteita erityisesti tietotekniikkaan sulautettuja automaatiojärjestelmiä tarkastellessa. Opiskelija voi erikoistua muun muassa robotiikkaan, älykoneisiin tai viestintätekniikkaan.


Poikkitekninen paketti

Tutkinto-ohjelmaan kannattaa hakea, jos on kiinnostunut automaation roolista tekniikassa. Automaatio- ja systeemitekniikalla herätetään erilaiset tekniset järjestelmät ”henkiin”. Ohjelma on hyvä väylä tekniikan eri aloille ja tarjoaa kattavan yleisnäkemyksen tekniikasta ja sen sovelluksista. Juuri poikkiteknisyys ja talouden ja biologian järjestelmien ymmärtämiseen ja ohjaamiseen soveltuvat systeemimenetelmät tekevät automaatio- ja systeemitekniikasta kiinnostavan: ohjelmassa opiskellaan tulevaisuuden yhteiskuntaa varten tarvittavan tekniikan luomista laajalla sovellusalueella.

Suuntautumalla älykkäiden tuotteiden opiskeluun on mahdollista syventyä robotiik-kaan, älykkäiden työkoneiden ohjauksen teoriaan ja suunnittelumenetelmiin sekä yleisemmin autonomisten laitteiden menetelmiin. Vaihtoehtona on perehtyä automaation toteutuksessa keskeiseen tietotekniikkaan tai teollisuusautomaation signaalinkäsittelyyn ja säätötekniikkaan. Automaatioinsinööri harjaantuu myös puntaroimaan, mitä kaikkea kannattaa automatisoida – monesti systeemin älykkäin komponentti on lopulta ihminen.

 

 

 

 

Fakta

Vuosiotto v. 2009: 60

Kilta: http://as.tky.fi
Lisätietoa:
http://autsys.tkk.fi/

Pääaineet kandidaatintutkinnossa:
• Automaatio- ja systeemitekniikka
• Viestintätekniikka

Pääainemoduulit diplomi-insinöörin tutkinnossa:
• Älykkäät tuotteet
• Automaation tietotekniikka ja järjestelmät
• Teollisuusautomaation signaalinkäsittely ja säätötekniikka
• Visuaalinen media
• Älykkäät viestintäjärjestelmät
• Yrityksen viestintäjärjestelmät

Tutkinto-ohjelmasta valmistuneiden tavalliset työnimikkeet:
• Automaatiosuunnittelija
• Ohjelmistosuunnittelija
• Projektipäällikkö
• Suunnitteluinsinööri
• Tutkimusinsinööri